My next doll after Sabine was the head of the Lupescu Family; The oldest son, husband of Ms. Cuza, and the official blog-hound of my blog, Pertti Lupescu:
..joka voi ilmeisestikin olla hieman arvaamaton kun kuu paistaa heliästi ;)
..who obviously can be a bit unpredictable when the moon is full and bright ;)
Nuken Tarina:
Olen aina tykännyt ihmissusista, vaikkakin elokuvien ihmissudet aiheuttavat usein tahattomia naurunpurkauksia, -Get Real. Tein joskus lapsena eläinhahmoja piipunrassista, ja minulla sattui olemaan jonkun toisen askarteluprojektini tähteitä jäljellä, joita sitten ajankulukseni rupesin vääntelemään. Ensin ajatuksenani oli tehdä jokin koirantapainen tai vastaava; lemmikki? No se lähti vähän käsistä, ja tiesin että ihmissusihan se täällä luuraa. Haukkasin aika ison palan, sillä piipunrassin loppuessa jouduin laittamaan nuken syrjään. Yläosa oli valmis, mutta vyötäröstä alaspäin oli pelkkiä langanpätkiä. Taittelin sille siis pahvilaatikosta pienen nojatuolin, ja leikkasin kankaasta peiton jolla peittelin muotopuolen ihmissuteni. Ehkä kuukausi myöhemmin sain vihdoin ostettua lisää piipunrassia ja cernit-massaa, ja susi sai jalat. Kynnet ja hampaat piti tottakai tehdä myös, siihen käytin cernittiä. Silmät tein nuppineulanpäistä, ja pöksyt farkkuvaatteen kavennustilkuista.
Story of this doll:
I've always liked werewolves in general, even though some movie-make ups will cause me some accidental laughter. Seriously; what are they thinking? So.. I used to make animal figurines out of pipe-cleaners as a kid, and since I had the appropriate material at home, I started to wring them around my fingers to see what I can come up with. First I thought it was going to be something doggish (is that even a word!?), like a pet, maybe? Well, it got out of hand, a bit, and I just knew the figurine I was making was going to turn out to be a werewolf. The head, the arms and torso were finished and the materials ran out so I had to put my work on hold. I made a little arm-chair for him out of some cardboard-box and made a blanket out of some cloth so I could cover him up from the waist down, since he was just pieces of string down there. About a month later I gathered up some more materials, like pipe-cleaners and Cernit polymer-clay, so I could finish my work. My werewolf finally had legs, and claws and teeth (Cernit). Eyes are made out of pins. His pants are made of some leftover-clippings from sewing a denim-vest.
Pertin Tarina:
Koko ikänsä lyhytkasvuisuudestaan kärsinyt sekatyömies/haudankaivaja Pertti Lupescu sai päälleen sudenkirouksen täytettyään 40 vuotta. Mistä kirous oli lähtöisin, sitä ei kukaan tiedä. Isoäiti Lupescu teki parhaansa yrittäessään poistaa pojan-pojan-poikaansa vaivaavan häiriön, keitteli rohtoja ja lauloi loitsuja. Tavallaan mummin rohdot tepsivät; Pertti ei enää muuttunut ihmiseksi vaikka kuu ei paistanutkaan. Läheiset lohduttivat murtunutta Perttiä, täti sanoi ettei ulkonäkö ole tärkeintä, ja veljen mielipiteen mukaan, mikäli mahdollista, nykyinen on parannus entiseen.
Perttiä tilanne ei oikeastaan enää vaivaa; onhan hän vahvempi ja pidempi kuin ennen. Koiranruoka maistuu, hämärämiehet pysyvät tiluksilta loitolla, ja lisäksi hänellä on rakastava, kaunis vaimo (Pertin rakkaustarinasta pari sanaa vaimonsa Sabinen tarinassa).. Mitäpä sitä hukkarukka muuta elämältä pyytäisi? Jätkä on eläin.
Story of Pertti:
By suffering his whole life of short-growth, this odd-job-man/gravedigger Pertti Lupescu was infected by the curse of the wolf after turning fourty. Where the curse was originated, is a blur.
Grandma Lupescu made the best she could to cure her grand-grand-grandson. She cooked herbal potions and sang powerfull spells, and in a way it did help him; Never again did Pertti turn back to his human-form, with or without the full moon. Pertti's loved ones comfored him and stood by his side, like family often does. His auntie said it's the inside that matters, not the looks, and his brother said that if possible this was actually an improvement to what Pertti used to look like.
Nowadays Pertti isn't bothered by his condition anymore, after all; he's a lot taller now, and stronger as well. He loves dogfood, no robber dares to come near the Lupescu house, and he has a beautiful wife who loves him with all her heart (more about the love story in Sabine's tale). So, is there any more a poor werewolf could ask in life? Dude's an animal.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti